torstai 13. kesäkuuta 2013

Busy week

Moikka kaikki!
Viime postauksessa sanoin että tuntuu et viime postauksesta ois ikuisuus. Nyt on fiilis ihan päinvastane ja tuntuu että justhan mä väsäsin ton End of the year party postauksen :s
Tää viikko on menny hirveen nopeesti. Taino nythän on kylläki vast keskviikko... 
Viime keskiviikkona hengasin Cristalin kanssa ja mentiin kattoo Hangover 3. Olin halunnu nähdä sen jo piiitkään mut nyt oli vihdoin aikaa mennä kattoo se. Ja ku Cristalin kans pääsee aina ilmatteeks sisää nii en halunnukkaa mennä kenenkää muun kans haha. Mut oli jälleen tosi hauka leffa, vaikkei kuitenkaa läheskää yhtä hauska ku ne aikasemmat. Taustal näky muuten vähä tuttui Arizona maisemii ;) Leffan jälkee mentiin jätskille ja juoruiltiin kaiken näköstä. 

Torstai meni nopeesti tanssiessa ja perjantai aamulla lähettiin ajamaan kohti Flagstaffia. Suen siskon tytär valmistu lukiosta niin mentiin sen graduation juhliin. Matkan varrella pysähdyttiin syömään aamupalaa yhdessä söpössä kunnon amerikkalaisessa aamupala paikassa. Käytiin myös parilla järvellä ihan pika pikaa. Maisemat muistutti ehkä ihan vähän Suomen maisemia ku puut alko muuttumaan havupuiks ja muutenki se ympäristö ja ilmapiiri. Sää muuttu kans huomattavasti viileemmäks!! Oli kyllä ihanaa päästä sielt 44°C asteen helteestä sinne 30 asteeseen!<3 Tlot flagstaffissa oli kans erilaisia ku täällä Scottsdalessa. Täällä talojen katot on tasasia, kun taas tuolla katot oli sellasii ku siellä suomessa. En tiiä miks niitä kutsutaan? Googlen mukaa harjakatto mut en tiiä toi kuulostaa hassulta haha. Lisäks noi talot tuolla oli tosi korkeella maasta tosin ku täällä talot on ihan maantasalla. Tapasin kans vähän Suen muita sukulaisia ja perhettä, mikä oli tosi kiva! Illalla ajettiin takas kotiin ja aamulla nukuttiin pitkään.

Lauantain ja sunnuntain mä vietin mun Phoenix -viikonloppu perheen kanssa. Oli tosi kiva nähdä niitäkin pitkästä aikaa! Mentiin shoppailemaan Old Town Scottsdaleen ja löysin pari kivaa tuliais juttua ;) Toi paikka oli tosi söpö ja ne talot ja rakennukset oli sellasii vanhahtavia puutaloja ja se koko paikka oli vähänku joku pieni länkkärikaupunki. Illalla mentiin kans uimaan ja hypittii mm. niitten talon katolta uima-altaaseen!! Mua pelotti aluks niin paljon että hengasin siellä katolla ainaki puol tuntia ennenku uskalsin hypätä :'D Vaikka ei se talo ollu ku reilu 3 metrii korkee haha... Mutta oli ihan mahtava viikonloppu ja ihanaa nähdä koko perhe vielä viimestä kertaa ennen ku lähen kotiin :)

Maanantaina menin aamusta Cristalin luokse ja hengailtiin hetki kunnes lähettiin Fashion Squareen. Shoppailtiin ja syötiin ja mentiin kattoo The Internship. Oli ihan hauska leffa! Kuultiin muuten vasta ku istuttiin autossa matkalla kotiin, että Cody Simpson oli  hengaillu siellä ostarissa sen kaverin kanssa koko päivän!!! Ei ite nähty sitä mut Cristalin sisko sano että sen insta oli täynnä yhteiskuvia siitä ja sen kavereista :o Tosin ei mulla oo hajuakaa miltä se ees näyttää xd Mut se on kuulemma joku Australialainen laulaja?Anyways, kotiin tultiin siinä 10 maissa ja tehtiin meille Ice cream floatit, mitä nää jenkit täällä vetää koko ajan. Mä tosin en tykkää niistä sitte yhtään!! Se on siis vanilija jätskin ja limun sekotus ja yleensä se limu on root beer limuu, mitä mä kans vihaan haha. Tosi ällöö musta!! No mut mä tein sit itelleni ihan omanlaisen juoman ja mentiin altaalle hengailee ja uimaan. Jäin niille yöks ja tiistai-iltapäivästä Sue haki mut ja mentiin tanssii. 

Keskiviikkona mulla oli Sawsanin läksiäiset. Sawsan on tällane YES student, mut kumminkin AFS:n kautta ja sen vuosi päättyy pari viikkoa meitä muita aikasemmin. Oli kyl tosi surullista ja haikeeta sanoo hyvästit :'( Sawsan on ollu ehdottomasti yks mun favorite vaihtareista täällä. Oon oppinu sen maasta ihan hurjana!! Sawsan on siis kotosin Palestiinasta, mistä mulla ei ollu oikeestaa muuta mielikuvaa ku joku jatkuva sotiminen. Ja sellasta se kuulemma siellä onkin, mut on siellä paljon hyvääkin... Ja pakkohan siellä on ollakki ku Sawsan on yks iloisimmista ja energisimmistä ihmisistä mitä oon ikinä tavannu! Se aina hymyilee ja on hyvällä tuulella ja saa myös muut hyvälle tuulelle :') 
Tän vuoden aikana oon muutenki oppinu niin paljon myös muista kulttuureista, ku vaan jenkeistä. Kaikki maat mistä nää muut vaihtarit on kotosin, on kuullu makeita tarinoita ja tapoja miten niissä eletään! Joten ei tän vaihtarivuoden aikana opita pelkästään sen maan kulttuurista ja tavoista missä sä sen vietät, vaan saa myös oppia kaikennäköstä muista maista mikä on ollu ihan huippua ja sellasta mitä en ikinä ois osannu kuvitellani kokea! Tää vuosi on ollu niin opettavainen et must tuntuu et oon pelkästään tän vuoden aikana oppinu enemmän ku koko mun elämän aikana, niin hassulta ku se kuulostaaki...

Mutta joo... mulla ei oo hirveesti kuvia tällä kertaa, mut postailen varmaan vielä viikonloppuna ku huomenna vietellään viimeisiä hetkiä yhdessä muitten vaihtareitten kanssa ennen kotiin lähtöä :/






Paula on Suen siskon vaihtari Saksasta :) 



 Tehtiin oudointa pizzaa mitä oon ikinä syöny. Siinä oli pesto-parsakaali sekotus tomaatti murskan sijaan, ja päällä juustoo ja purjoa. Maistu kyllä yhtä oudolta ku näyttääki jos totta puhutaan haha!


Täs viel video ku hyppään xd

Hauskoja viikonjatkoja kaikille! :)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

End of the year party

Varotan jo etukätee et tästä tulee pitkä postaus, joten jos joku jaksaa lukea loppuun niin 10 pistettä ja papukaija merkki, vai miten se meni haha! xd
Musta tuntuu että siitä on ikuisuus ku mä viimeks tein postauksen, mut eihän siitä loppujen lopuks ookkaa ku muutama päivä. Noh mutta ei se mitään. Paljon on taas tapahtunu muutaman päivän aikana :)
Torstaina meillä oli meijän oma järjestämä round table tyttöjen kanssa. Mentiin ensin vähän shoppailemaan Fashion Squareen ja löysin pari kivaa kesämekkoa aleesta. Illemmalla Nancy haki meijät sen luokse, tehtiin tacoja, browneja ja keksejä ja pistettii musa soimaa ja mentiin uimaan. Oli tosi hauskaa pitää tyttöjen ilta ja sleepover pitkästä aikaa, ilman mitään "virallista" round table asiaa.

Perjantai aamuna nukuttiin pitkään, jonka jälkee syötiin yhdessä aamupalaa ja lähettiin bella barre tunnille. Nancy, meijän round table leader, kuuluu tällasee Healt Clubiin, ja sillä oli jotai vieras passeja joten päästiin ilmatteeks sisään. Se koko paikka oli ihan mahtava!! Ensin meillä oli siis toi jumppa tunti, mikä oli muuten ihan sairas. Sen jälkeen saatiin ihan vapaasti mennä salille tai uimaan tai ottaa toinen tunti tai tehä oikeestaa mitä haluttiin. No päätettiin sit ensiks mennä rentoutuu sellasee vähän isompaa poreammeen tapasee altaasee ja sen jälkeen höyrysaunaan ja normisaunaan. Saunat oli kieltämättä vähän pettymys ku ei siellä voinu edes vettä heittää kiukaalle... Se oli vaan sellanen kuuma huone, kirjaimellisesti, ja lämpötilaki oli vaan joku 80°C, mikä on ihan kuuma mut ei kumminkaa tarpeeks kuuma. Tosin Sawsanille se oli kuulemma ihan tuskaa olla siellä edes sen 10 minsaa, minkä kauempaa siellä ei ees sääntöjen mukaa saanu olla haha. Siinä ovessa oli kauheet ohjeet että pitää puhuu jollekki lääkärille ennen ku menee sisään, eikä saa viedä juomista, eikä suositella raskaana oleville tai jotai sydänvikasille yms. ja just toi et ei saa olla kauempaa ku sen 10 minsaa haha. Ja tosiaa ku se lämpötila ei edes ollu kuuma!!! No mutta saimpahan kokea edes jonkulaisen saunan. Ja alle kolme viikkoa niin pääsen ihan oikeeseen saunaan!! Itseasiassa musta se hörysauna/-huone oli parempi ja kuumempi ku sauna. Ja siellä oli kans sellanen eukalyptuksen tuoksu ja pullo mikä teki siit höyryst tosi "raikkaan". 
Saunan jälkeen hypätiin Sawsanin kanssa vielä hetkeks normi uima-altaasee viilentymää :) Toi koko paikka oli tosi kiva! Vähänku joku kylpylä. Siellä oli kaikille omat suihkut, shampoot, hoitoaineet, saippuat ja jopa sheivaus geelit hah. Kaikki aftersun/-shave rasvat, hiuslakat ja geelit mitä lie ja kihartimet ja suoristimet ja kaikki mitä vaan tarvii! Ei tarvinnu omia saippuoita tai oikeestaa mitään! Pyyhkeet, kylpytakit ja ja kaikki löytys sieltä. Oli kyl tosi rentouttava ja kiva päivä :)

Lauantain vietin ihan kotona host perheen kanssa. Sunnuntaina meillä oli AFS:n End of the year party. Voitteko kuvitella!!!?? Justhan meillä oli Welcome party ja kaikki esitteli toisensa ja nyt sanottiin jo hyvästit joillekkin :( 
Oli kyllä jälleen tosi kivat juhlat ja tosi tosi kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa! Rakastan näitä AFS juhlia ja "kokoontumisia" ku saan aina nähdä muut vaihtarit. Tulee aina niin hyvälle tuulelle hehe :') Mut ei me sen ihmeempiä tehty. Hengailtiin, uitiin ja syötiin hyvin. Oli tosi kivaa ja sen järjestäjän talo oli ihan mahtava!! Ihan sika makeet maisemat ja se uima-allas oli ihan huikee!! Mulla on kuvia siitä alempana. 

Juhlien jälkeen päätin ihan ekstempporee mennä Jojo:n (Norjasta) luokse yöks, ku toinen vaihtari Norjasta, joka asuu Flagstaffissä eli noin kahen tunnin ajomatkan päässä, tuli Jojon luokse muutamaks päiväks. Oli jälleen tosi hauskaa!! Norjalaiset on kuitenkin melko samanlaisia ku me suomalaiset, ainaki verrattuna muihin maihin, et meillä aina juttu luistaa! :D Mentiin yöuinnille ja tehtiin s'moresseja, mitkä on tosi suosittuja täällä jenkeissä. Niissä siis tarvitaan keksejä, vaahtokarkkeja ja suklaata. Suklaa ja vaahtokarkki sulatetaan sen keksin välii ja se on super hyvää!! Yleensä ne vaahtokarkit grillataan nuotiossa mut me tehtiin meijän oma mikroversio haha. Mut hyviä oli! Myöhemmin illalla/yöllä kutsuttiin Jojon naapuripoika kylään, joka on vaihtari Maroccosta. Meillä oli kyllä tosi hauska ilta haha! Nukkumaan mentiin vasta 5 aikaan aamulla, joten seuraavana aamuna oltiin kaikki ihan kuolleita. 
No muutaman tunnin yöunien jälkeen, päätettiin lähtee aamupalalle yhteen kahvilaan nimeltä 23Cafe. Jojon hostit oli tietenki töissä, eikä meillä ollu muuta vaihtoehtoa ku kävellä. Ei siinä muuten mitään, mut aamulla 8 aikaa lämpötila on jo siellä 30 asteen kieppeillä ja me tosiaan lähettiin siinä 11 jälkeen, jollon oli jo reilu 40 astetta lämmintä. Sairasta. Ja täällä ei juurikaan mitään puita kasva joten varjoa ei ollu sen koko puolen tunnin kävelymatkan aikana yhtään! Niin ja mulla oli vielä eilisen maximekko ja maailman huonoimmat kengät kävellä... No mutta selvittiin kuitenkin perille ja kyllä oli aamupala kävelemisen arvonen!<3

Aamupalan jälkeen ei oltais millää jaksettu lähtee kävelee takas ja kierrettiin joka ikine vastaan tuleva kauppa ja seistiin tuulettimien edessä et ois se kuumuus edes vähän helpottanu. Toi kuumuus on vaan oikeesti ihan hirveetä! Te ette pysty edes kuvitella kuinka hirveetä se on ellei sitä ite koe. Kaikki sanoo aina että ku täällä on joku 40 astetta et voi vitsi oon niin kade ja että yritä nyt nauttia siitä kuumuudesta ku siellä suomessa saa taas paleltua mut yritä sitä sit nauttia ku ulkona esim tänäänki oli se 44 astetta! 
Valvottiin tosiaan melkeen koko yö, ja vielä sillon 4-5 aikaa aamusta oli oikeesti ei nyt kuuma mut tosi lämmin :o Niin ja vielä yks surullinen juttu tosta kuumuudesta. Viime viikonloppuna yks 21- vuotias poika oli menny vaeltaa ja kuollu vissii johonki lämpöhalvauksee yms. Sue, joka on siis nurse, sano et jos sä reilu 40 asteen kuumuudessa meet vaeltamaan, mikä on siis ihan kunnon urheilua, niin kyllä siinä voi jopa parikymppisen miehen sydän pettää.... Tosi surullista vaan :/
Mut joo... päästiin sit lopulta Jojon kotiin ja hypättiin samantien uima-altaaseen. Teki kyl tosi hyvää! 8)
Hengailtiin poolilla hetki kunnes Sue haki mut kotiin.

Tässä muutama kuva meijän tyttöjen illasta :)





 Nää on sieltä clubilta 





AFS party







 Haha tää kuva on ihan järkky mut oli pakko laittaa ku toi appi on niin hauska xd

 Saksalaisen vaihtaripojan perhe tuli tänne vierailulle ja ne toi näytille uuden 5 euron setelin :o Näyttää musta ihan sellaselt feikilt monopoli rahalt xd















Meillä on yks tanssiesitys tulossa parin viikon päästä ja tässä on pikku harkka pätkä siitä. Oon tuolla shortseissa :)


Huomenna hengaan pitkästä aikaa taas Cristalin kanssa, jeejee!!
Öitä kaikki ja nauttikaa niistä ihanista keleistä siellä suomessa! :)

torstai 30. toukokuuta 2013

Poolday

Heipparallaa ihanaiset!
Taas on melkee yks viikko menny tosta noin vaan hirmu nopeesti löhöillen ja kavereitten kanssa hengaillen. Viime perjantai aamuna skypettelin mun kavereitten kanssa, oli taas tosi ihana nähdä kaikkia kamuja piiitkästä aikaa! Viikonloppu meni kans tosi nopeesti, en oikee ees muista teinkö mitään ihmeellistä. En varmaa. Paitsi että Suen äiti tuli taas meille koko viikonlopuks mikä on aina tosi kiva! Se ku asuu tuolla vähän etelämmässä (noin tunnin ajomatkan päässä) missä on vähän kuumempaa ku täällä North Scottsdalessa, niin se tulee tänne aina välillä viettää aikaa ja "viilentymää" haha :') Niin ja Sierralla oli sunnuntaina synttärit!

Maanantaina mentiin Sierran, Suen ja sen äitin kanssa käymään My Sisters Closetissa ja myös yhessä toisessa kaupassa shoppaamassa minkä nimee en taas nyt muista...
Ite löysin MSC:stä yhen tosi kivan valkosen topin. Sue ostiki sit kaikkien edestä kenkiä ja vaatteita haha! Se on hirvee shoppailija! Se ei shoppaa usein, mut sitku se shoppaa niin sit  se kans shoppaa... Ja mä en tiiä onks muut amerikkalaiset tällasii, mut ainaki suen kohalla ainaku se löytää jotku housut/paidan/kengät nii sen pitää löytää siihen sit sopiva paita tai hame tai housut yms. Se ei ikinä osta esim yhtä paitaa, niinku mä taas teen, vaan enemmänki asukokonaisuuksii, mikä on musta hassuu.
Mut joo shoppailujen jälkee mentiin jätskille ja kotona oltiin siinä 4 paikkeilla :)

Tiistain olin ihan kotona ottamassa aurinkoo koko päivän ku ei ollu taas liian kuuma vaan melko pilvinen päivä. Eilen keskiviikkona aamulla mulla oli kaks tanssi tuntia, jonka jälkeen menin Sawsanin luokse viettämään päivää tyttöjen kanssa. Siellä oli kans Bubble thaimaasata ja Iren turkista. Ja Sawsan on siis kotosin palestiinasta :) Oli super kiva päivä!! Hengailtiin altaalla ja uitiin, pelailtiin ja tehtiin browneja ja keksejä. Sue haki mut 5 ja mulla oli taas kaks tuntia tanssia. Voitte vaa arvata oliko ihan sore, 4 tuntia samana päivänä. Ja edellisenä päivänä kaks... Tanssin oikeesti täällä tosi paljon!!
Mutta joo sellasta. Tänään suuntaan siinä 2 aikoihin Sawsanin, Makin ja Indiran kanssa Fashion Squarelle vähän shoppaamaan, jonka jälkeen mennään Nancyn luokse yöks. Mennään varmaan uimaan ja tehään dinner ja perus tyttöjen ilta ja sleepover :) Kerron siitä sit lisää myöhemmin. Tässä random kännykuvia tältä viikolta:

 Näitä ollaan popsittu yhdessä Suen ja Genen kanssa koko viikko haha. Sue ja Gene on ainoot amerikkalaiset ketkä oikeesti tykkää salmiakist!!! :o

 Maanantaina käytiin myös World Marketissa ja löysin Pandan lakristaa ja hapankorppuja namanam


Otin yks päivä aurinkoo ja meijän pihalle ilmesty sairaan iso kojootti. Yleensä ne on pal pienempii enkä ikinä oo nähny niit noi lähellä :o 

Täs muutama kuva eiliseltä :)













Niin ja ihana Lottaseni osti meille ruissiliput kesää varten, en malta odottaa!! Kiitos paljon hihii! :)

Huomenna onki jo viiminen päivä toukokuuta ja sit on jo kesäkuu!! Apua! Teki ootte siellä jo varmasti ihan innoissanne ku koulu loppuu ja vihdoin alkaa se kauan odotettu kesäloma! 8) 
Muistan vielä niin hyvin viime vuoden tähään aikaan ku aurinko paisto ja odotin vaan että sain viimiset kokeet tehtyä ja siitä se kesä sitte alko. Ihana fiilis!! Paljon onnea kaikille ylioppilaille ja muuten vaan koulusta selvinneille!
Ja äiti ja iskä ja riinuli ja piiuli ja Ari ja mummi ja mummu ja sakke ja petsku ja mikko ja isomummi ja pertti ja kaikki kamut nähdään 25 päivän päästä!!! ÄÄÄÄ hihii oon innoissani ihanaa nähdä taas kaikki niin pian! Yritän nyt nauttia näistä viimeisistä viikoista ihan täysillä niin sitte voin hyvillä mielillä lähteä kotia kohti! :) 
Isot halit ja pusit!! Love you all <3
-Weera